Terveisiä kunnanvaltuuston kokouksesta

Vihdin kunnanvaltuuston kokouksessa hyväksyttiin ensi vuoden talousarvio ylijäämäisenä. Panostimme varhaiskasvatukseen ja kouluihin 13 uudella työpaikalla lastemme ja nuortemme hyväksi.

Ote puheestani koskien toimintakulttuurin käsikirjaa: Kunnan perustehtävän tulee näkyä sen toimintakulttuurissa. Kunnan perustehtävä kuntalain mukaisesti on edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla.

On olemassa sanonta: kulttuuri syö strategiaa aamupalaksi. Se tarkoittaa, että jos kunnan strategia ja kunnan kulttuuri ovat ristiriidassa, toimintakulttuuri voittaa. Toimintakulttuuri voi olla hyvää tai huonoa. Nyt hyväksyvämme toimintakulttuurin tarkoituksena on ohjata meitä hyvään toimintakulttuuriin kaikilla johtamisen tasoilla kuntalaistemme parhaaksi.

Positiivinen toimintakulttuuri on elinvoimaisen kunnan elinehto. Se tarkoittaa, että luottamushenkilöt, viranhaltijat ja kunnan työntekijät kohtelevat toisiaan arvostavasti myös erimielisyyksissä. Keskustelun tulee tapahtua kunnioittavassa ja rakentavassa ilmapiirissä, ilman henkilökohtaisia hyökkäyksiä, syyllistämistä tai kiristämistä. Mahdollisista erimielisyyksistä käydään keskustelua asiallisesti ja rakentavasti ilman hyökkäystä ketään vastaan.

Erään tutkimuksen mukaan toimintakulttuurin ohjausvaikutus organisaatiolle voi olla jopa suurempi kuin strategian. Joten nyt hyväksyvämme toimintakulttuurin käsikirja ei ole todellakaan mikään vähäpätöinen käsikirja. Kuntastrategia ja hallintosääntö sitoo niin poliittisia päättäjiä kuin virkamiehiä kuntalain mukaisesti ja toimintakulttuurin käsikirja tukee lakisääteisten tehtävien toteutumista vastuullisesti.

Suuri kiitos kaikille toimintakulttuurin käsikirjan laatijoille. Toimintakulttuurin käsikirja kirkastaa toimintakulttuurimme tavoitteen kaikille tasoille eli sidomme päätöksentekomme ja päivittäisen työskentelyn arvoihimme sekä kuntastrategiaamme.

Kommentit

Jätä kommentti