Ihmisoikeudet ovat uhattuna

Trumpin johdolla rapakon toisella puolella ja myös Euroopassa konservatiivisissa valtioissa meno vaikuttaa siltä, ettei ihmisoikeuksilla, naisten oikeuksilla, ilmaston muutoksella ja rikollisella toiminnalla ole mitään väliä. Meillä Suomessakin osa iloitsee suuntauksesta. Naisten ja vähemmistöjen oikeudet ovat todellakin uhattuna.

Julkisesti tuettu laadukas päivähoito ja koulutus, työpaikat ja työntekijän oikeus palata työpaikkaansa perhevapaalta irtisanomissuojan avulla tukevat erityisesti naisten työllisyyttä, työurien jatkuvuutta ja toimeentuloa. Istuva hallitus haluaa mahdollistaa vuoden määräaikaiset työsuhteet ilman perustetta, joka heikentää erityisesti naisten oikeuksia. Itselläni oli 45 määräaikaista työsopimusta ennen vakinaistamista synnytysosastolle kätilön työtehtäviin. Päätöksiä naisten oikeuksien heikentämiseksi on oikeistohallituksen toimesta jo tehty ja on todella huolestuttavaa, että niitä halutaan tehdä systemaattisesti lisää.

Todistetusti päätöksenteolla voi edistää tasa-arvoa tai heikentää sitä. Naisten oikeudet hyödyttävät koko yhteiskuntaa, jokaista sukupuolta ja sukupolvea. Ei palata 100 vuotta ajassa taaksepäin, vaan puolustetaan sekä edistetään tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia.

Kommentit

Jätä kommentti