Arvon pojat ja miehet

Suurin osa teistä ei ajattele, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan. Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 84 % miehistä on vähintäänkin jokseenkin samaa mieltä siitä, että miesten tulisi ottaa suurempi vastuu naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamisesta.

” Syyttömänä syntymään sattui hän
tähän maahan pohjoiseen ja kylmään,
jossa jo esi-isät juovuksissa tottakai
hakkasivat vaimot, lapset jos ne kiinni sai”

Tuoreen tutkimuksen mukaan joka neljäs alle 35-vuotias mies uskoo, että nainen voi ansaita väkivallan ulkonäöllään, pukeutumisellaan tai käytöksellään. Maassa, missä parisuhdeväkivalta on kansanperinnettä.

”Perinteisen miehen kohtalon
halus’ välttää poika tuo
En koskaan osta kirvestä,
enkä koskaan viinaa juo
muuten juon talon”

Suomessa tasa-arvon eteen on tehty paljon töitä. Tutkimustulos ja naisvihamielisten some julkaisujen kasvu todistaa, että mm. medialukutaidon ja tunnetaitojen opettaminen on otettava mukaan tasa-arvotyöhön.

”Lumihanki kutsuu perhettä talvisin,
vaan en tahdo tehdä koskaan lailla isin
Mut kun työnvälityksestä työtä ei saa,
hälle kohtalon koura juottaa väkijuomaa”

Miehet, auttakaa toisianne. Puhukaa, sanoittakaa tunteenne, ja hakekaa apua tunteiden käsittelyyn. Vaikeita tunteita ei ratkaista väkivallalla. Väkivalta lopetetaan mm. koulutuksella, nuorisotyöllä, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluilla, vanhemmuuden tuella ja syrjäytymisen ehkäisyllä. Naisiin kohdistuvan parisuhdeväkivallan kustannukset ovat vuosittain 150 miljoonaa euroa. Parisuhdeväkivallan ehkäisy tulee halvemmaksi ja inhimillisemmäksi kuin parisuhdeväkivallan uhrien hoito.

”Keskeltä kumpujen, mullasta maan
isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe”

Tytöillä ja naisilla on oikeus väkivallattomaan ja turvalliseen elämään.

Miehet ja naiset. Muutetaan yhdessä tämä tuhansien murheellisten laulujen maa turvallisten laulujen maaksi. Miesten väkivaltakulttuurista kärsivät kaikki, myös miehet.

Ollaan ihminen ihmiselle – yhdessä

Kommentit

Jätä kommentti